12.7.2015

mansikkainen juttu








Mansikkasato taitaa olla nyt punaisimmillaan.
Ja koska tässä vieressä on mahdollisuus päästä keräämään itse, niin olihan se käytävä tämän kesän mansikat hakemassa.
Isommat lapsetkin olivat jo sen verran reippaita kerääjiä (verrattuna aikaisempaan kun energiaa meni enemmän turhautumiseen,ja "koska lähdetään" kyselyihin) että ei mennyt aikaakaan kun oltiin tarvittava kerätty. 
 Lapsilla oli molemmilla toivomukset miten haluaisivat mansikoita syötävän.

Mansikka piirakkana. Johon laitettiin myös valkoista suklaata, sitä säästelemättä. Kaikkien yllätykseksi oli niin hyvää että ehti loppua jo ennen kuin oli kunnolla jäähtynyt.

Muffinseina. Jotka eivät olleet oikeen mistään kotoisin. Taikina oli floppi ja näky kamala. Nojoo,ei ne nyt niin pahoja ollut etteikö illalla pahimpaan imelännälkään olisi kelvanneet.

Paljon syötiin sellaisenaan ja maidon kanssa. Niin että mansikkakiintiö on täynnä hetkeksi.

Mustikoita odotellessa..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti