31.5.2015

vallan värikkäät tyynyt








On se värien lisääntyminen tuolla ulkosalla vaan niin ilahduttavaa.
 Kunhan sitä saadaan tuota terassi puolta kuntoon niin pääsee jonkinmoista kesäkukkaakin purkittamaan.
Sitä odotellessa päädyin ompelushommiin ja saatiin tuota väriä ripaus sisällekkin lisää.

Ja pieni vilaus keittiöstä siivouksen jälkeen, jotka ovat sitä harvinaista herkkua. Meinaan tässä viiden hengen taloudessa se ei tuolta kovin kauaa ehdi näyttää. Poislukien tuo pyöreä pöytä, joka lasten askartelupaikkana toimii, odottaa pääsyä omalle paikalleen ulos.

25.5.2015

Pihahommissa








Nyt pääsee jo tennareilla ulos. Ei kuitenkaan vielä koko pihalle mutta ympäri kiertämään kumminkin.
Ollaan päästy pihaa laittamaan vaikka tuota vettä on tullut niin ettei ihan kuivaksi ole päässyt kuitenkaan.
Kesä kun kurkistaa jo tuossa nurkan takana niin halu päästä ulos nauttimaan keleistä on varmaan yhtä suuri perheen isoilla kuin pienilläkin. Laitettiin talon reunustat siihen mallille että päästään terasseja virittämään ja kulkemaan märemmilläkin ilmoilla.
Sitten katsellaan ja kuunnellaan mitä lopulle pihalle tehdään.


19.5.2015

Säilytystilaa makuuhuoneeseen







Tällä hetkellä tämän huushollin erinäiset tavarat lakanoista ja pyyhkeistä pikkutirpukan vaatesäilytykseen, tarvitsevat jonkinmoisen paikan missä olla. Nimittäin kellarikerros johon tulee sitten joskus säilytystilaa isolla ÄSSÄllä, tarvitsee siksi aikaa tuuraajaa.

Parvelta löytyi vielä vapaata tilaa, mutta vinon kattonsa puolesta asiaa joutui miettimään hetkisen. Kuinka saada hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti koko tila, siivoamisenkin pitää onnistua ilman että suurenpia villakoiria jää pyörimään. Sekaista lopputulosta välttäen ja rajallinen budjetti huomioiden.

Kattoon kiinnitettiin vaatetankoja, petivaatteet ja muu käytännöllisiin pyörillä varustettuihin elfa koreihin.
Jopa televisio jonka käyttö makuuhuoneessa on olematon mutta kuitenkin välillä ihan toivottava saatiin pois näkyvistä.

Poissa silmistä, poissa mielestä. 

12.5.2015

Johan vihertää..












..Niin ulkona kuin sisälläkin. Makuuhuoneessa on vihreää jos jonkin sävyissä, löytyy seinistä ja petivaatteistakin. 
Yllätin jopa itseni tapettivalinnallani. 
Kauan sitä mietin, minkä tyylistä haluaisin. Jotain itselleni uutta ja yllättävää, tavanomaisesta poikkeavaa, ehkä vähän jopa herkkääkin. Jotain sellaista mikä ei välttämättä ole tyylilleni ominaista.

Sattuipa tuuri kohdilleen näin hätäiselle ihmiselle että löytyi suoraan myymälän hyllystä, ei tarvinnut odotella parhaimmillaan muutaman viikon toimitusaikoja. 
On tuo nätti.

Mutta ai että ovat ihanat nuo Marimekon  Puput Piilosilla -pussilakanat!
Tällä hetkellä mun ihan lempparit, kulkeevat suoraan pesukoneesta kuivausrummun kautta takaisin sänkyyn.


10.5.2015

Muilla mailla





Välillä tulee sellaisia hetkiä kun tulee tarve tehdä jotain nopeasti valmistuvaa ja mahdollisimman vähän aivotyöskentelyä vaativa juttu, jolloin mieli saa rauhassa vaellella missä haluaa.

Tämä kuvatus sai alkunsa taannoisella kirppisreissulla.
Kortti kehyksineen maksoi vain 3euroa.
Illalla hiljaisuuden laskeutuessa, alkoi äidin oma aika..

4.5.2015

Kaverille kans








Ennakko odotuksista huolimatta, niin sitä ehti valmistua vielä toinen takki näille viimeisille vilpoisille ilmoille.
 Tai meneehän nämä kesän viileimmilläkin päivillä kun eivät nuo niin kamalasti lämmitä. Vuorenakin on vain pussilakanan raatoja.
Tuolla tytöllä oli niin kova odotus omaan takkiin, että hyvä kun ehdin vapun rientoihin vetoketjua ommella. 
Eikä kuulemma sekään olisi haitannut. 
On se vaan niin mukava tunne, kun oma laps niin ilahtuu äiteensä tekeleistä.

1.5.2015

Toukokuu




Pii paa puu, terve toukokuu! 
Heittäkäämme kengät, sukat, 
linnut laulaa, kukkii kukat. 
Aalto vapautuu, onhan toukokuu.